Vielä ehtii museolaivoille Merikeskus Vellamoon

Merikeskus Vellamo, laituri ja aluksia

Suomen merimuseon jäänmurtaja Tarmo ja majakkalaiva Kemi sekä Kymenlaakson museon/Merivartiomuseon vartiolaiva Telkkä ovat avoinna yleisölle sunnuntaihin 1.9.2024 klo 17 asti, minkä jälkeen ne sulkeutuvat talvikaudeksi. Laivat ovat avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17, maanantaisin kiinni. Kolmelle museoalukselle on yhteinen 10 euron hintainen pääsylippu, jonka voi ostaa Merikeskus Vellamon lipunmyynnistä. Alle 18-vuotiaat vierailevat laivoissa maksutta, samoin Museokortin […]

Salonkivene Maija Merikeskus Vellamossa

Näyttelytilassa vanha puinen salonkivene, jossa on tuulilasi ja valkokattoinen hytti.

Salonkivene Maija rakennettiin vuonna 1932 kotkalaiselle diplomi-insinööri Arvo J. Anttilalle T:mi Veljekset Seppälän veneveistämössä Vehkalahden Summan kylässä, nykyisen Haminan alueella. Vene on säilynyt poikkeuksellisen alkuperäisessä asussa, sillä sen 1990-luvulla tehdyssä kunnostuksessa lähes kaikki puurakenteet oli mahdollista säilyttää. Vielä harvinaisempaa on, että veneeseen rakennusvaiheessa asennettu nelisylinterinen Wickström-moottori on edelleen paikallaan ja käyttökunnossa. Veneen käyttöhistoria sitoo sen […]