Elokuun lopussa Merikeskus Vellamossa tarkastellaan ympäristöä kahdesta eri näkökulmasta. Itämeripäivän opastus kertoo Tove Janssonin suhteesta mereen, ja viikonlopun tapahtuma taas haastaa katsomaan kaupunkia taiteilija Eesu Lehtolan ja skeittiyhteisön näkökulmasta.
Itämeripäivänä Tove Janssonin meri
Torstaina 27.8. klo 12 järjestetään aikuisille suunnattu yleisöopastus Suomen merimuseossa esillä olevaan Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumiseikkailu -näyttelyyn.
Itämeripäivän erikoisopastuksella tutustutaan rakastettujen muumihahmojen lisäksi Tove Janssonin läheiseen suhteeseen mereen. Kierroksella nähdään myös Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän käytössä ollut Victoria-vene.
Tapahtuma liittyy John Nurmisen Säätiön käynnistämään jokavuotiseen Itämeripäivään, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme ja tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi.
Yleisöopastus sisältyy Merikeskus Vellamon pääsymaksuun. Opastus on suunnattu itsenäisille kävijöille eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
Kaupunki skeittarin silmin viikonloppuna
Lauantaina 29.8. klo 12–14 Kymenlaakson museossa järjestetään Skeittarin silmin -tapahtuma, joka liittyy Eesu Lehtolan Linjat-taidenäyttelyyn. Näyttely päättyy 6.9.2026.
Tapahtumassa julkistetaan uusi Katariina-yhteisötaideteos. Katariinan skeittiparkilla yhdessä kotkalaisen skeittiyhteisön kanssa toteutettu teos tekee näkyväksi, kuinka monipuolisesti skeittarit voivat kokea saman tilan. Näyttelyn päätyttyä teos luovutetaan Kotka Skate ry:lle.
Teoksen julkistuksen jälkeen keskustellaan näyttelyn töistä sekä julkisista tiloista skeittareiden näkökulmasta. Kaikki näyttelyn teokset on toteutettu Kotkassa ja sen lähialueilla skeittaamalla kerätystä aineistosta.
Tapahtuma huipentuu maksuttomaan kävelykierrokseen. Kotkasta lähtöisin oleva Eesu Lehtola kertoo, miten hän tarkastelee kaupunkiympäristöä. Kierros alkaa Merikeskus Vellamolta ja päättyy Virastotalon ympäristöön.
Ohjelma
Itämeripäivän opastus
To 27.8.2026 klo 12–12.30, Suomen merimuseo, Merikeskus Vellamo
Rohkeus, rakkaus, vapaus! Muumiseikkailu -näyttelyn yleisöopastus
Skeittarin silmin. Linjat-näyttelyn oheistapahtuma
La 29.8.2026 klo 12–14, Kymenlaakson museo, Merikeskus Vellamo
12–12.30 Yhteisöllisen Katariina-teoksen julkistus Linjat-näyttelyssä
12.30–12.55 Keskustelu Linjat-näyttelyn teoksista ja julkisista tiloista
13–14 Kaupunki skeittarin silmin -kävelykierros
Käytännön tiedot
- Tapahtumien näyttelyosuudet ja opastukset sisältyvät Merikeskus Vellamon pääsymaksuun 15/10 € (tai Museokortilla tai Kaikukortilla). Alle 18-vuotiaat maksutta.
- Kaupunki skeittarin silmin -kävelykierros on maksuton.
- Eesu Lehtolan Linjat-näyttely on esillä Kymenlaakson museossa 6.9.2026 saakka. Samanaikaisesti Kymenlaakson museossa on esillä myös Ville Salervon Kitka-nykytaidenäyttely.
Muutokset mahdollisia. Lämpimästi tervetuloa Merikeskus Vellamon tapahtumiin!
Lisätiedot:
Laura Siitonen, tapahtumavastaava,
laura.siitonen(at)kotka.fi, 040 538 1555
Merikeskus Vellamo
Kotkan Kantasatamassa sijaitsevassa Merikeskus Vellamossa kotiaan pitävät Kymenlaakson museo ja Suomen merimuseo sekä Kymenlaakson museon ja Rajavartiolaitoksen yhteistyönä syntynyt Merivartiomuseo. Lisäksi Vellamossa toimivat Kotkan kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, ravintola Laakonki ja museokauppa Plootu.
Aukioloajat ja hinnat:
Merikeskus Vellamo on avoinna ti, to-su 10-17, ke 10-20, ma suljettu.
Pääsymaksut 15/10 € tai Museokortti/Kaikukortti, alle 18-vuotiaat maksutta.
Keskiviikkoiltaisin klo 17-20 kaikilla on vapaa pääsy näyttelyihin.