Kantasataman lokikirja – tarina 3.
Merimieskapakka Kairo
Satamakadun varrella, aivan Kotkan Kantasataman kyljessä, soi iloinen musiikki. Vaalean puurakennuksen sisällä kolpakoita nostavat merimiehet yhdessä paikallisten satamatyöläisten kanssa. On vuosi 1938, ja uusi merimieskapakka Kairo on juuri avannut ovensa sataman liepeille.
Kairon esihistoria ulottuu kauas 1800-luvulle, kun Kotkan satama vasta otti ensiaskeleitaan. Vuonna 1879 Nikolai Fredricksen nimittäin perusti Satamakadun ja Kauppakadun kulmalle ravintola Universal Gardenin – Kairon edeltäjän. Tiesitkös – samainen herra oli aikoinaan rakennuttanut myös sataman ensimmäisen laiturin yksityiseen omistukseensa.
Kieltolain aikana – eli vuosina 1919–1932 – Universal Garden oli raittiusravintola. Legendat kuiskailevat, että sen aikana ravintolassa tarjoiltiin kuitenkin niin kutsuttua “kovaa teetä”, joka todellisuudessa oli satamaan salakuljetettua pirtua… “Kovassa teessä” oli 96-prosenttisen pirtun lisäksi muutama lusikallinen sokeria – aikamoista!
Vuonna 1932 kieltolain päättyessä Kairo-nimeä kantanut ravintola avautui Kotkan Kirkkokadulle. Kerrotaan, että tällöin ravintolan puikoissa toiminut Anna Koskinen tivasi anniskeluoikeuksia niin topakasti, että sai laajennettua ensin annettuja oikeuksia pelkästä viinistä myös muihin juomiin! Vuonna 1938 Kairo avattiin Satamakadulle nykyiselle paikalleen Universal Gardenin tyhjäksi jääneille tiluksille.
Avautuessaan Kairo otti nopeasti paikkansa merimiesten ja satamatyöläisten kantakuppilana juurikin satama-alueella. Kaukaa tulleet merimiehet rentoutuivat ravintolassa nauttien juomista ja elävästä musiikista. Toki he kävivät Kairossa myös tanssittamassa ja tapaamassa tyttöjä kun halusivat seuraa yksinäisiin iltoihinsa maissa ollessaan.
Kairo ei häpeile imagoaan merimieskuppilana – ehei! Merellisyys on aina kuulunut näkyvästi sen henkeen, ja vuonna 1970 Kotkan kaupunginteatterin lavastaja Tauno Rantaruikka maalasi Kairon maankuulut seinämaalaukset, joissa pääosassa ovat tyrskyävä meri ja kauniit naiset. Seinältä löytyy muuten ikuistettuna myös legendaarinen Kotkan Ruusu!
Kun merimiesten määrä Kantasatamassa väheni 1970-luvulta alkaen, näkyi se myös Kairon asiakaskunnassa. Mutta! Muutoksen aalloilla Kairo syntyi uudelleen kulttuurin tyyssijaksi, jossa on saatu 1980-luvulta alkaen nauttia jazzista ja teatterista. Kairon sanotaankin tuoneen jazzin Suomeen!
Nykyisin Kairo on ainoa nimenomaan Kantasataman ravintoloista, joka on toiminut samassa tarkoituksessaan läpi vuosikymmenten – seuraillen ympäristönsä muutoksia järkähtämättä. Se viitoittaa konkarina tietä uusille ravintoloille Kantasataman alueella edustaen aikaa, jolloin Kantasatamassa laulettiin ja tanssittiin ihkaensimmäistä kertaa.
Lähteet:
Ravintolakairo.fi. Historia. Verkkoteksti. (Luettu 10.7.2023)
Yle.fi. Legendaarinen ravintola Kairo tyhjeni merimiehistä, ja pian lähtee myös yrittäjä – pelastajan viittaa asetetaan nyt 3 000 opiskelijan harteille. Verkkoartikkeli. (Luettu 10.7.2023)
Kymen Sanomat. Outo mies tuli Kotkaan ja perusti bisneksen, jossa hänelle maksettiin jokaisesta vienti- ja tuontikuormasta. Verkkoartikkeli. (Luettu 10.7.2023)
Seppä-Lassila, P. Kovaa teetä, kulttuuria ja keikkoja Kairossa. Blogi. (Luettu 10.7.2023)