1800-luvun lopulla toimintaansa vasta käynnistelevän sataman maisemaa hallitsi kivinen järkäle, joka seisoi järkähtämättä keskellä alueen kehittämisen suuria suunnitelmia. Silloin ikiaikainen jättiläinen tunnettiin Tschedajeffin vuorena, joka oli jo tuolloin suosittu oleilupaikka.

Kun Kantasataman liikenne vilkastui, alettiin Kotkaan juuri rakennettua ”Savon rataa” havitella satamalaitureiden tuntumaan asti. Tschedajeffin vuori seisoi kuitenkin keskellä potentiaalista rataväylää, tukkien kulkutien vilkkaasti liikennöidyille laitureille. Noh, peukaloita ei tässäkään kohtaa jääty pyörittelemään – satamaan oli saatava ratayhteys hinnalla millä hyvänsä!

Vuonna 1889 kaupunginvaltuusto teki ripeän päätöksen, jonka myötä vuoren rinnettä louhittiin pois monta metriä leveän tie- ja rataosuuden tieltä. Vuoresta räjäytetyn irtograniitin kerrotaan päätyneen veteen uuden rantatien täytemaaksi. Räjäytystöiden myötä Tschedajeffin vuoren mereen laskeva pohjoisrinne hiljalleen katosi, ja vuori sai uuden muodon rajautuen lähes pystysuoraan seinämään.

1800-luvun lopun Kotka oli tiiviisti rakennettu puutaloalue – siksi se oli myös altis tulipaloille ja tarvitsi täten palotornin. Palotorni ei suinkaan ollut uusi idea, sillä ensimmäisen kerran sen oli kerrottu esiintyvän jo vuoden 1874 asemakaavasuunnitelmassa. Vuonna 1895 torni viimein kohosi Tschedajeffin vuoren huipulle, johon arkkitehti Theodor Höijer ja kaupungininsinööri Theodor Brochardt sen piirsivät ja suunnittelivat. Tiedätkös – varat tornin rakentamiseen saatiin kuulemma anniskeluyhtiön voittovaroista. Palotornin myötä vuori sai myös nykyisen nimensä Palotorninvuori.

Pelkkää paloturvallisuutta ei Palotorninvuoren hulppea rakennus kuitenkaan tarjonnut – ehei! Kerrotaan, että palotornista muun muassa valvottiin sataman arvokkaita lautatarhoja. Lisäksi palotornin tiloja vuokrattiin viihdekäyttöön paikallislehden ilmoituksella, jossa kerrotun mukaan tarjottiin ”huonekaluilla varustettua tilaa, jossa saa tarjoilla ruokaa, kahvia, teetä, konvehtia, leivoksia mutta ei väkijuomia”. Vuoren laella komeilevasta tornista tuli Kotkaa kuvaava maamerkki, ja päätyipä se useampaan postikorttiinkin.

Muutamaa vuotta myöhemmin kaupunkia kohtasi suuri murhe, kun rakastettu palotorni paloi vuonna 1911. Tulipalo sai alkunsa tornin pohjakerroksessa toimineen kesäkahvilan öljykeittimestä. Etelä-Suomi-lehti kirjoitti palosta runollisin sanoin: ”Wiimeisen palveluksensa teki tämä torni, omaa tuhoaan ilmoittaakseen”. Uutta tornia vuoren laelle ei enää rakennettu, vaan alue raivattiin kaupunkilaisten käytössä olevaksi näköalapaikaksi, josta pystyi tähyilemään myös kehittyvää satamaa.

Palotorninvuori valjastettiin uuteen käyttöön sotien ajaksi. Kun Kotkaa pommitettiin vuosina 1939–1944, sijaitsi vuorella tykkiasema. Vuoren laelta kovia kokenutta kaupunkia puolustettiin, mutta valitettavasti Neuvostoliitto onnistui osumaan suoraan Palotorninvuoreen räjäyttäen ammusvaraston, minkä myötä 10 urheaa ihmistä menetti henkensä. Traagista, niin traagista…

Palotorninvuori on nähnyt paljon – enemmän kuin sinä tai minä voimme edes kuvitella. Se on seurannut Kotkan varttumista kukoistavaksi satamakaupungiksi. Nyt se todistaa jälleen uutta aikakautta, kun Kantasatama muuttuu satamaliikenteen sydämestä oppimisen, osaamisen ja viihtymisen keskukseksi.