Satama Areenan pääsisäänkäynti. Kuva: Krista Ylinen

Viikon päästä (t)avataan Satama Areenalla!

Uusi tapahtumien ja kohtaamisten keskus Satama Areena avaa ovensa ensi viikolla Kotkan Kantasatamassa tarjoten monipuolisia elämyksiä ja viihdettä kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Satama Areena on moderni tapahtumakeskus, jossa voi järjestää muun muassa konsertteja, gaaloja, messuja, yritystapahtumia, kokouksia, seminaareja, urheilutapahtumia ja juhlia. Satama Areenan kutsuvierasavajaisia juhlitaan 24.8. ja perjantaista 25.8. lähtien vietetään avajaisviikkoa, jonka aikana järjestetään kolme konserttia. Avajaisviikon konserteissa esiintyvät BEHM, Anssi Kela, Club For Five, UMO Helsinki Jazz Orchestra, Gasellit ja F.

Lisäksi avajaisviikolla 28.–30.8. Satama Areenaan pääsee tutustumaan maanantaista keskiviikkoon klo 10.30 ja 14.00 opastetuilla kierroksilla. Talokierroksen ja ravintola Buugin lounaan yhteishinta on 25 €/hlö.

Satama Areenan tilat muuntuvat tapahtumille, kokouksille ja yritystapahtumille sopiviksi. Tapahtumakeskuksessa tullaan näkemään syksyn aikana esimerkiksi upeita live-konsertteja, tanssiesityksiä ja stand-up komediaa.

Enintään 10 henkilön kokouksia varten löytyy muutamia valmiiksi kalustettuja Satamakuuri-kokoustiloja. Esimerkiksi 130–700 henkilön seminaareja varten on näppärää hyödyntää S-salin nousevaa katsomoa yhdistettynä kattavalla esitystekniikalla sekä kokoustarjoiluilla. Tilaisuuksien järjestäminen on Satama Areenalla helppoa, sillä tilat, tekniikka ja tarjoilut löytyvät kätevästi saman katon alta.

Satama Areenan aulan ravintola Buugi aloittaa toimintansa avajaisviikon tapahtumien yhteydessä. Maanantaina 28.8. ravintolassa alkaa lounastarjoilu klo 11–13.30. Lounasta on tarjolla maanantaista perjantaihin ja kahvila palvelee maanantaista lauantaihin klo 10–17. Tapahtumailtoina ravintola palvelee tapahtuman päättymiseen asti.

Kuvassa Satama Areenan aularavintola Buugin pöydät.
Kuva: Satama Areena, Krista Ylinen

Syksyn 2023 julkaistuja tapahtumia

1. Konsertteja ja esityksiä

  • 25.8.2023 BEHM & Anssi Kela
  • 26.8.2023 Sataman Tango: Club For Five & UMO Helsinki Jazz Orchestra
  • 1.9.2023 Satama Areena x Meteli: Gasellit & F
  • 14.10.2023 The Ukrainian Ballet of Peace: Joutsenlampi
  • 1.11.2023 Ismo Leikola: Sanomista
  • 11.11.2023 Vesterinen Yhtyeineen: Hetken ikuinen
  • 17.11.2023 Day17: Gettomasa
  • 24.11.2023 Ilta Areenalla: Janna, Juha Tapio & DJ Probaker
  • 25.11.2023 Satama Areena goes XMAS: Jannika B & Apulanta
  • 1.12.2023 Satama Areena goes XMAS: KUUMAA & Tuure Kilpeläinen
  • 29.12.2023 YHDESSÄ-konserttikiertue: Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung & Markku Aro

2. Gaaloja ja juhlia

Arkkitehtitoimisto ALA:n suunnittelema rakennus, jonka hallitsevana tunnusmerkkinä toimii Pohjoismaiden suurin ripustettu kattorakenne, toimii upeana tilana erilaisille gaaloille ja juhlille.

Ensimmäinen Satama Areenalla järjestettävä juhlatilaisuus on Cursor Oy:n Yrittäjägaala Yrittäjänpäivänä 5.9.2023.

3. Messuja ja konferensseja

Satama Areenan yli 3000 vieraan kapasiteetti mahdollistaa myös konferenssien ja messujen järjestämisen. Ensimmäisten järjestettävien tapahtumien joukossa onkin tällaisia suurtapahtumia, kuten:

  • 8.–10.9.2023 Valtakunnalliset kotiseutupäivät
  • 23.–24.9.2023 Hyväntuulen messut
  • 3.10.2023 Rekry ja työelämä 2023 -tapahtuma
  • 8.–9.11.2023 Kotka Maritime Research Conference.

Satama Areenaan voi tutustua verkkosivuilla Satama.fi .

Kaikki julkaistut tulevat tapahtumat löydät osoitteesta Satama.fi/tapahtumat.

Liput pääsymaksullisiin tapahtumiin Lippu.fi-palvelusta. Lippuja tapahtumiin voi ostaa myös Satama Areenan lipunmyyntiautomaatista.