Azamara Onward -risteilijä ensikäynnille HaminaKotka satamaan 18.8.2024

Ilmakuva Kantasatamasta 2023

Azamara Onward -risteilyalus saapuu ensikäynnilleen HaminaKotka satamaan sunnuntaina 18.8.2024. Alus saapuu Tallinnasta Kotkan Kantasatamaan tämän hetken tiedon mukaan noin klo 8.00 ja jatkaa matkaansa kohti Helsinkiä klo 20.00. Aluksella on noin 700 matkustajaa, joista suurin osa amerikkalaisia, sekä noin 400 miehistön jäsentä. 181-metristä alusta operoi luksusluokan risteilyvarustamoihin kuuluva Azamara Cruises, jonka edustaja kävi alkuvuonna tutustumiskäynnillä […]

Salonkivene Maija Merikeskus Vellamossa

Näyttelytilassa vanha puinen salonkivene, jossa on tuulilasi ja valkokattoinen hytti.

Salonkivene Maija rakennettiin vuonna 1932 kotkalaiselle diplomi-insinööri Arvo J. Anttilalle T:mi Veljekset Seppälän veneveistämössä Vehkalahden Summan kylässä, nykyisen Haminan alueella. Vene on säilynyt poikkeuksellisen alkuperäisessä asussa, sillä sen 1990-luvulla tehdyssä kunnostuksessa lähes kaikki puurakenteet oli mahdollista säilyttää. Vielä harvinaisempaa on, että veneeseen rakennusvaiheessa asennettu nelisylinterinen Wickström-moottori on edelleen paikallaan ja käyttökunnossa. Veneen käyttöhistoria sitoo sen […]

Merivoimien alukset täyttävät Kantasataman banaanilaiturin – yleisön toivotaan pysäköivän kaupungille

Rannikkolaivaston aluksia merellä

Merivoimien vuosipäivä tuo Kantasatamaan lukuisia sota-aluksia maanantaista 8.7. keskiviikkoon 10.7. Varsinaista juhlapäivää vietetään 9.-10.7.1790 käydyn toisen Ruotsinsalmen meritaistelun muistoksi. Satamassa nähdään mm. miinalaiva Hämeenmaa, Kotkan kaupungin kummialus, miinantorjunta-alus MHC Vahterpää sekä ohjusveneet Pori ja Naantali. Alusten lisäksi satamassa on laaja Merivoimien kalustonäyttely, johon yleisö pääsee tutustumaan – samoin kun aluksiinkin. Vuosipäivän teemana tänä vuonna on […]

Merikeskus Vellamon ja Satama Areenan kesä

”Yhtenäiset aukioloajat mahdollistavat laajan Kantasatama-kokemuksen, onhan tämä ensimmäinen yhteinen kesämme naapureina. Toimijoiden sujuva yhteistyö ja esimerkiksi keskiviikkoiltojen monipuolinen ohjelma tarjoavat kävijöille enemmän elämyksiä samalla käynnillä”, toteaa Satama Areenan palvelupäällikkö Heikki Hytönen. Kaikki Merikeskus Vellamon kohteet – museot, museoalukset ja ulkonäyttelytila Kuuri sekä museokauppa ja ravintola Laakonki – ovat 3.6.-11.8.2024 avoinna joka päivä eli myös maanantaisin. […]

Merikeskus Vellamon kesä 2024

Merikeskus Vellamon museot ovat avoinna ma-ti, to-su 10-18 ja keskiviikkoisin 10-20. Museoalukset jäänmurtaja Tarmo, majakkalaiva Kemi ja vartiolaiva Telkkä ovat avoinna ma-su 10-18. Keskiviikkoiltaisin klo 17 lähtien sekä Vellamon näyttelyihin että laivoille on vapaa pääsy. Kesäkuun alusta lähtien Tarmolle ja Kemille järjestetään pääsymaksuun sisältyviä opastuksia, ja juhannuksen jälkeen käynnistyvät Vellamon yleisöopastukset Suomen merimuseon näyttelyyn Oceanista […]

Turvallinen Kaakko 2024

Yleisöä Turvallinen Kaakko tapahtumassa katsomassa laiturilla tapahtuvaa toimintanäytöstä

Turvallinen Kaakko -tapahtuma vuonna 2024 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekami ja Kotkan kaupunki järjestävät tiiviissä yhteistyössä 3. sektorin ja viranomaisten kanssa Turvallinen Kaakko 2024 -tapahtuman 25. huhtikuuta Kotkan Kantasatamassa. Kuuri I-5:ssä järjestettävän turvallisuustapahtuman teemana ovat tänä vuonna päihteet ja huumeet. Sen pääkohderyhmänä ovat Etelä-Kymenlaakson 8. luokan ja lukion 2. luokan oppilaat, yhteensä noin […]

Merivoimat juhlii vuosipäiväänsä Kotkan Kantasatamassa – lisää väriä tapahtumaan tuovat Tall Ships Races -alukset

Kotkan Kantasatamassa järjestetään tulevana kesänä, 8.–10. heinäkuuta suuri merellinen tapahtuma, joka muodostuu 9.7. järjestettävästä Suomen merivoimien vuosipäivän pääjuhlasta ja Tall Ships Races -alusten vierailusta Kotkaan. Merivoimien vuosipäivä tuo Kantasatamaan lukuisia sota-aluksia maanantaista 8.7. keskiviikkoon 10.7. Varsinaista juhlapäivää vietetään 9.–10.7.1790 käydyn toisen Ruotsinsalmen meritaistelun muistoksi.  Alusten lisäksi satamassa on laaja kalustonäyttely, johon yleisö pääsee tutustumaan – […]

Merivartiomuseo uudistuu – vastaa kyselyyn ja vaikuta!

Merivartiomuseon vuonna 2008 avattua näyttelyä päivitetään ja ajanmukaistetaan merivartioinnin 95-vuotisjuhlavuonna 2025. Verkossa on avautunut kysely, johon toivotaan yleisöltä vinkkejä ja mielipiteitä hyödynnettäväksi näyttelyn uudistustyössä ja museon kehittämisessä myös tulevaisuudessa. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen merivartioinnista? Kyselyyn vastaaminen vie noin 5–10 minuuttia, ja vastata voi sekä suomeksi että ruotsiksi. Kyselyyn voi vastata, vaikka ei olisi koskaan […]

Kriisistä kriisiin Ravintola Kairossa

Kuva suomirock-revyy näytelmästä

Kalle Kurikkalan esikoisohjaus, Kriisistä kriisiin suomirock -revyy saa ensi-iltansa lauantaina 3. helmikuuta ravintola Kairossa. Tuntuu, että aina on päällä jokin kriittinen tilanne: liikaa tai liian vähän töitä, rakkaus tai sen puute vie aivoista kaiken tilan, ei jaksa, vaikka pitäisi tai jaksaa vaikka pitäisi levätä. Perheessä hiertää, lapsia pitää aina kieltää, peilikuvaa tulisi sietää ja kaikki […]

Satama Areenalle BREEAM-sertifikaatti

Kuvassa Satama Areenan aula.

Juuri ennen joulua Satama Areenan rakennuttaja Backstaff Oy ja rakennuttajakonsultti Ramboll saivat joululahjaksi tiedon hyväksytystä BREEAM-sertifikaatista tasolla Very Good. Rakennuksen ympäristöystävällisyys on varmistettu hakemalla kestävän rakennetun ympäristön BREEAM-sertifikaattia. BREEAM-sertifikaatin myötä rakennuksessa on kiinnitetty huomiota mm. energian- ja vedenkulutuksen vähentämiseen, vähäpäästöiseen sisäilmastoon sekä viheralueiden kasvilajivalintoihin. Tapahtumakeskus on suunniteltu ja toteutettu BREEAM-ohjeistuksen mukaisesti, tavoitteena suunnitteluvaiheessa oli sertifiointitaso […]