Tapahtumakeskuksen kehitysvaiheen käynnistämisestä sopimus – Kotkan kumppaniksi SRV

SRV ja Backstaff Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kotkan kaupungin tapahtumakeskus Satama Areenan kehitysvaiheen käynnistämisestä. Suunnittelun käynnistämisellä pyritään edistämään hankkeen toteutumista suunnitellussa aikataulussa. Samalla aloitetaan työmaan valmistelevat työt. Rakentamisen tavoitellaan alkavan kesällä 2021 ja valmistuvan elokuuhun 2023 mennessä. Kehitysvaiheen aikana toteutetaan yhteistyössä käyttäjien kanssa hankkeen suunnittelua ja etsitään parhaat toteutusvaihtoehdot tilaajan määrittämille tavoitteille. Samalla valmistellaan alustavasti […]

Kotkan tapahtumakeskuksesta tulee Satama Areena

Kotkan Kantasatamaan rakennettavan tapahtumakeskuksen nimeksi tulee Satama Areena.Tapahtumakeskukselle löytyi nimi Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Xamkin opiskelijoille järjestetyn kilpailun kautta. Ehdotuksia kilpailuun tuli peräti 89 kappaletta. ”Voittajanimi antaa tapahtumakeskukselle vahvan kotkalaisen identiteetin. Nimen kautta merkittävälle paikalle tuleva rakennus asettuu luontevasti Kotkan moderniin arkkitehtuuriin, historiaa ja satamakaupungin luonnetta unohtamatta”, tapahtumakeskuksen toimitusjohtaja Minna Nyman perustelee. Toimitusjohtaja Nymanin mielestä voittajanimi kertoo […]

Xamkin uudelle kampukselle ja tapahtumakeskukselle rakennusluvat

Kotkan ympäristölautakunta myönsi kokouksessaan 19.11. rakennusluvat tapahtumakeskukselle ja Xamkin uudelle kampusrakennukselle, jotka rakentuvat Kotkansaarelle Kantasatamaan. Ympäristölautakunta on myöntänyt rakennusluvan Kymenlaakson Kampuskiinteistöt Oy:lle, joka rakennuttaa uuden kampusrakennuksen. Tapahtumakeskuksen rakennuslupa myönnettiin Backstaff Oy:lle, joka vastaa tapahtumakeskuksen rakennuttamisesta. ”Usean vuoden suunnitelmallisen ja hyvän yhteistyön tulokset Kantasataman kehittämisessä alkavat näin konkretisoitua. Kotkan kaupungin kannalta on erinomaisen hieno asia, että […]

Xamkin Kotkan uusi kampus etenee suunnitellusti

Xamkin uusi Kotkan kampus valmistuu reilun 2,5 vuoden kuluttua Kantasatamaan. Parhaillaan Kotkan kaupungin käsittelyssä oleva rakennuslupahakemus hyväksytään marraskuun 2020 aikana. Kampuksen rakennuttaa Kymenlaakson Kampuskiinteistöt Oy, jolta Xamk vuokraa tilat käyttöönsä. – Rakennuttamishanke etenee suunnitellusti. Toteutussuunnittelu tulee valmistumaan alkuvuodesta 2021 ja urakkalaskenta käynnistyy maaliskuussa 2021. Rakentamaan päästään syksyllä 2021, kertoo Kymenlaakson Kampuskiinteistöjen toimitusjohtaja Tero Tallinen. Uudella kampuksella […]

Xamkin opiskelijat valitsevat Kotkan tapahtumakeskukselle nimen

Kotkan tapahtumakeskus hakee keskukselle virallista nimeä nimikilpailun kautta. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin kanssa ja siihen voivat osallistua kaikki ammattikorkeakoulun opiskelijat ja valmistuneet opiskelijat. ”Tapahtumakeskuksen työnimenä on ollut Venda, mutta nyt haetaan virallista nimeä keskukselle. Toivomme saavamme kilpailun kautta raikkaita ideoita nimestä, joiden taustalla on tarina vaikkapa Kotkan kaupungista, sen historiasta tai merestä. Uskon, […]

Minna Nyman Kotkan Tapahtumakeskus Oy:n toimitusjohtajaksi

Kotkan kantasatamaan vuonna 2023 valmistuvan tapahtumakeskuksen toimitusjohtajaksi on valittu FM Minna Nyman (50).Nyman siirtyy tehtävään Helsingin Kulttuuritalolla toimintaa pyörittävän Sunborn Catering Oy:n aluejohtajan tehtävästä ja aloittaa työnsä Kotkassa 1.9. Kotkan tapahtumakeskus Oy on tapahtumakeskuksen myynnistä, markkinoinnista ja palveluista vastaava operaattoriyhtiö, jonka omistaa Kotkan kaupunki. Operaattoriyhtiö ja uusi toimitusjohtaja tulevat aluksi keskittymään valmistuvan tapahtumakeskuksen yhteiskumppanineuvotteluihin sekä […]

Kotkan Energia toteuttaa uudenlaisen energiakeskuksen Kantasatamaan

Kotkan Kantasatamaan rakentuvassa tapahtumakeskuksessa ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun XAMKin uudella kampuksella toteutetaan aivan uudenlainen energiakonsepti, Kantasataman Energiakeskus.Normaalitapauksessa kummassakin rakennuksessa olisi omat erilliset lämmitys- ja jäähdytysratkaisunsa. Näiden sijaan Kotkan Energia toimittaa alueelle yhteisen lämmitys- ja jäähdytyskokonaisuuden, missä energiavirtoja voidaan siirtää älykkäästi rakennuksesta ja paikasta toiseen, joka lisää ratkaisun energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Korttelitason yhteistyöllä uudenlaista energiatehokkuutta Tapahtumakeskuksen ja […]

Kotkan tapahtumakeskus Oy:lle hallitus

Kaupunginhallitus päätti valita helmikuussa kaupunginvaltuustossa perustetulle Kotkan tapahtumakeskus Oy:lle hallituksen.Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Tuovinen, varapuheenjohtajaksi Tiina Salonen ja jäseneksi Hannu Oksanen. Tuovinen on mm. Vision+ pääomasijoitusrahaston perustaja ja toimitusjohtaja ja hän on lisäksi toiminut markkinointiviestintäkonserni Avidlyn hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012 lähtien. Tuovisella on monipuolinen yritystoimintaan, rahoitukseen ja yritysjärjestelyihin liittyvä osaaminen sekä markkinointi- ja viestintäalan tuntemus.Salonen […]

Kantasataman projektit etenevät suunnitelmien mukaan

Kotkan Tapahtumakeskus Vendan ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n eli Xamkin uuden kampuksen suunnittelu Kantasataman sydämeen jatkuu maailman poikkeustilanteesta huolimatta. Rakennusprojekteissa on otettu askeleet eteenpäin ja siirrytty seuraaviin suunnitteluvaiheisiin. Merikeskus Vellamon kainaloon sijoittuvien Kampuskorttelin rakennusten suunnittelussa katsotaan tulevaisuuteen.